Rakas Henrietta

Rakas Henrietta oli mukavaa ja jouhevasti etenevää hömppää kiinnostavassa miljöössä. Utriolla on hämmentävä taito kirjoittaa hömppää niin, että sitä on pakko lukea vielä yksi luku, ja vielä yksi, ja jos tuon yhden vielä… Ei kyseessä ollut mikään jännityskertomus (takakannen viittaus kupolin sortumisuhkaan ohitettiin romaanissa muutamalla lauseella) vaan kertomus, joka oli kerrottu jännittävästi.

Henriettan hahmo oli valloittava kaikessa inhimillisyydessään. Tokihan neiti Silfverhane oli kaunis, fiksu ja filmaattinen, mutta tarinan loppua kohden hän sai muunkinlaisia piirteitä. Lukijana ikäänkuin sokaistui ensin hänen upeudestaan, sitten ärtyi siihen ja lopulta häntä kävi jopa sääliksi. Yksi show more tarinan opetuksista olikin “ylpeys käy lankeemuksen edeltä”. Henrietta tajusi olevansa sekä ylpeä että pelottava. Ja lopultakin niin yksin. Hämmentävää, mutta oivaltavaa.

Toinen suosikkini oli Fabian, nuoren kreivitär Sophien omalaatuinen veli. Fabian on röyhkeä, huolittelematon, karkea, romuluinen eikä koreile vaatteilla. Ei siis missään nimessä herrasmies, vaikka aatelinen onkin. Fabian asetetaan hauskasti vastakkain salaperäisen de Mauryn kanssa, mutta kumpaakaan ei aseteta jalustalle. Kummassakin on puolensa, syynsä ja seurauksensa. Fabianissa oli tietynlaista Rhett Butlermaisuutta, joka vetosi varsin vahvasti ainakin minuun.

Rakas Henrietta sisältää myös tuhkimotarinan piirteitä. Kreivitär Sophien rakkaus venäläisluutnanttiin ei mene ihan suunnitelmien mukaan ja nuori, herkkä nainen tekeekin ihan toisenlaisen valinnan. Tämän tiimoilta pilkistää moraalisaarnan ainekset liiankin selvästi, mutta siirappimäärä on taattu. Rakkaus voittaa kaiken – sopivuussäännötkin.

Kuten jo alussa hehkutin, nautin Rakas Henrietta -romaanista kovasti. Se oli aidosti hauska, vauhdikas ja sisälsi pari yllättävääkin käännettä. Tarinaa ei oltu venytetty väkisin (kuten vaikkapa Tuulihaukkaa) ja se loppui oivalliseen kohtaan.

-Morre- show less