Taivaalta pudonnut eläintarha : novelleja

Harjukaupungin salakäytävät oli sen verran tajunnnanräjäyttävä kokemus, että halusin ehdottomasti tutustua Jääskeläisen tuotantoon paremmin. Ja kun kirjastossa nenän edessä nökötti novellikokoelma Taivaalta pudonnut eläintarha (jota olin kyllä jo hypistellyt kirjakaupassa, mutten uskaltanut tehdä riskisijoitusta - nyt uskallan) niin mukaanhan se tarttui.

Kokoelmassa on seuraavat novellit:
Esipuhe

I Morfeus:
Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1
On Murmaa kaatunut!
Missä junat kääntyivät
Morfeuksen kolikot
Armandin ratsu
Laurelia etsimässä

II Katakombit:
Katakombeista
Viimeinen luku
Alla pinnan Toiseus piilee
Olisimmepa mekin täällä
Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa
Taivaalta pudonnut eläintarha

Esipuhekin show more siis lasketaan tässä tapauksessa novelliksi, sen verran... öh... mielenkiintoinen se on. Se alkaa kuten esipuheet ylimalkaan alkavat, mutta sitten tapahtuu hienoinen nyrjähdys jääskeläismäiseen tapaan. 'Nyrjähdys' on minusta paras sana kuvaamaan koko Jääskeläisen luomaa maailmaa. Mieheni sanoi kerran, että John Irvingin kirjoja lukiessa tuntuu siltä kuin kävelisi huoneessa, jossa lattia on aavistuksen verran vinossa. Jääskeläisen kohdalla on mielestäni sama juttu, mutta potenssiin kymmenen. Pikaisella vilkaisulla maailma vaikuttaa ihan tavalliselta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa pikaisen vilkaisun täysin vääräksi.

Kokoelma on jaettu kahteen osaan; Morfeukseen ja Katakombeihin. Ero näiden välillä on selvä, mutta selittämätön. Jostakin syystä nimittäin pidin enemmän Katakombien novelleista. Ne olivat enemmän tunnepitoisempia; iloisia, humoristisia, surullisia. Sain niistä paremman otteen.
Viimeinen luku on hellyyttävä kertomus vanhuudesta ja kirjailijuudesta. Alla pinnan Toiseus piilee on mielestäni hiukan ekokriittinenkin juttu. Olisimmepa mekin täällä on jännä tulevaisuusvisio virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista. Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa oli kaikkein riemastuttavin ja hykerryttävin juttu aikapulmista. Taivaalta pudonnut eläintarha oli surumielinen, kaunis ja symbolisella tasolla kaikkein vaikuttavin novelli sodasta palanneesta isästä. Siinä tuli melkein itku.

Morfeus -osan novellit eivät olleet huonoja. Avausnovelli Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 oli erittäin vaikuttava juttu, josta pidin valtavasti. Se oli hienosti The Others -elokuvan henkinen. On Murmaa kaatunut! meni minulta hiukan ohi ja vaikutti vähän liian pitkältäkin sisältöönsä nähden. Se kertoi tutkijan ja assistentin hassusta romanssista. Sama tauti vaivasi mielestäni Missä junat kääntyvät -novellia, joka kertoi ylisuojelevan äidin ja pojan suhteesta. Novelli oli muuten hieno, mutta aavistuksen liian venytetty. Morfeuksen kolikot oli ytimekäs juttu sisarusten välisestä suhteesta ja syyllisyydestä. Karu, mutta hyvä. Laurelia etsimässä oli tylsä, liian pitkä tarina kirkkoja tuhoavasta piispasta ja häntä jahtaavasta miehestä.

Kokonaisuudessaan tästä jäi kuitenkin erittäin hyvä fiilis ja pyrin saamaan käsiini Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin mahdollisimman pian. On huikea tunne löytää uusi genre, maaginen realismi. Uusi kokonainen genre! Wau! (Ikään kuin ei ennestäänkin olisi luettavaa...)
Jääskeläinen käsittelee hienosti tässä tuttuja asioita, mutta maagisen ympäristön kautta niille tulee kokonaan uusi näkökulma. Etenkin ajan käsite on minusta tässä hienosti ravisteltu juttu.
Taivaalta pudonnut eläintarha -novellikokoelma nyrjäyttää aivosi sijoiltaan, mutta mukavalla tavalla. Ikään kuin olisit löytänyt uuden asennon sen jälkeen kun takamuksesi on puutumisesta turta.

-Morre- show less