Maailman painavin raha : kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta

by Mirkka Lappalainen

On This Page

Tags

Recommendations

Member Reviews

2 reviews
Ensinnäkin: en enää muista, miksi tämä teos päätyi lukulistalleni, mutta kuvittelin, että se kertoo rahan historiasta. Vaikka raha ja valta ja 1600-luku nivoutuvatkin yhteen, pidän nimeä harhaanjohtavana. Epäonnistunut nimi toimii esimerkkinä koko kirjaa vaivaavasta epäloogisuudesta: esseemäisiin kappaleisiin ei saada koukkuja eikä juonta, kun tapahtumat, niiden taustat ja seuraamukset puuroutuvat eikä lopulta tiedä oliko ensin muna vai kana. No ei nyt ihan, mutta kun tällaiisissa teoksissa lukija esittää kysymyksiä, niihin pitäisi tulla vastaus heti eikä kymmenen sivun päästä. En tiedä oliko tämän keinon tarkoitus toimia koukkuna, mutta ainakin itse olisin saanut tekstistä enemmän irti, jos asiat olisi show more kerrottu loogisemmassa järjestyksessä, koukkuja tietenkään unohtamatta. Tässä ei se koukku-juttukaan ollut toimiva: parhaimmillaan historiankirjoitus on erittäin koukuttavaa, mutta tähän tekstiin ei syntynyt minkäänlaista imua. show less
½
Essays about Sweden in the 17th century. Delightfully written - very easy and enjoyable to read when you don't really know that much about the period.

Members

Recently Added By

Author Information

Picture of author.
10+ Works 235 Members

Classifications

Genres
Nonfiction, History, General Nonfiction
LCC
DL78 .L37History of Europe, Asia, Africa and OceaniaNorthern Europe. ScandinaviaHistory of Northern Europe. ScandinaviaHistoryBy period1387-1900

Statistics

Members
24
Popularity
1,105,560
Reviews
2
Rating
½ (3.67)
Languages
English, Finnish
Media
Paper
ISBNs
2