Maarit Verronen

Verrosen romaani alkaa ja takakansiteksti kertoo tilanteesta, joka ohitetaan hyvin nopeasti: Tiksun leikkauksilla ja datapukujen olemassa ololla on hyvin vähän tekemistä tarinan kanssa. Romskun ensimmäiset 30 sivua pitää tahkota läpi ennen kuin kerronta alkaa sujua. Aloitus hapuilee laajalti sinne tänne.

Tuntuu, etten oikein päässyt jutun juonesta kunnolla jyvälle, koska liian paljon jätettiin lukijan arvailun varaan eikä asioita käsitelty satunnaisia vihjailuja lukuun ottamatta show more (eläkeläiskommuunit, epidemia, koordinaattori). Harvoin pääsen valittamaan liian vähäisestä ekspositiosta, mutta nyt kävi niin. Varsinainen juonikin on loppujen lopuksi aika ohut, joskin tykkäsin siitä, miten Verronen oli rakentanut ilmastonmuutoksen runtelemaa maailmaansa. show less

Magnificent.

A number of the stories have as their theme how cold and/or warped humans can be, but even then some of them manage to feel warm-ish. The eponymous short novella is an endearing character piece. Me like.

Maailmanloppu, samaistuttavat henkilöt, hyvä vaivaton kerronta. What's not to like! Tykkään Verrosesta. Kuvaa erinomaisen hyvin sitä miltä tavallisesta ihmisestä tuntuu kun maailma loppuu, ei ainaisia sankaritarinoita, vaikka tavallisia ihmisiä ne sankaritkin kyllä on. Päähenkilö on aika altruistinen ja osittain siksi sympaattinen. Kaikin puolin aika uskottavaa juttua!