Helena Waris

Karran tunsi, ettei kyse ollut pelkästään kodista tai äidin muiston kunnioituksesta. Kyse oli heimosta, johon hän kuului, perinteestä, ajasta ennen pitkää talvea. Vornanmutkan tieto oli naisten tietoa, mutta se ei ollut Karranille arvotonta. Koko paikka tuntui huutavan häntä pelastajaksi.
-Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin puolustaa äitini perintöä niin kauan kuin pystyn, Karran sanoi.
Roke naurahti.
-Et sinä yksiksesi voi Mustarintaa estää, jos se päättää ottaa show more tämän haltuunsa.
-Minä keksin keinon, Roke. Minä löydän tavan uhmata sinua ja Mustarintaa.

Roke on Mustarinnan soturi, Karran Valkoisten susien maassa varttunut uneksija. Suruviesti pakottaa toisistaan erossa kasvaneet kaksoset yhteiselle matkalle Vornanmutkaan, jota naisnoidat ovat hallinneet kautta aikojen. Lapsuudenkotia uhkaava synkkä kohtalo ajaa veljekset erimielisyyksiin. Mutta kuinka vahva on veriside? Millaisia uhrauksia kukin on valmis tekemään? Ja kuka oikein on Sudenmarja, synkkä orpolapsi, jolla on suuri salaisuus?

Oma arvio:
Olin aivan tohkeissani, kun tämä lopulta ilmestyi. Muistanette Uniin piirretty polku -kirjan hehkutuksen?
Sudenlapset on itsenäinen jatko-osa, mutta joka toisaalta auennee paremmin jos on lukenut tuon Wariksen esikoisen.

Olin ehkä hienoisen, aivan pikkiriikkisen pettynyt tähän. Sudenlapset -kirjassa oli pari elementtiä, joista minä en liiemmälti välitä. Tarina, miljöö ja kaikki muu oli ennallaan. Aivan koukuttava juoni ja koitin olla tahraamatta sivuja kuolallani lukiessani Rokesta. Roke on Troin poika ja aivan yhtä seksikäs kuin isänsäkin!

Homoeroottinen vire oli toinen niistä elementeistä, joista en pitänyt. Älkää käsittäkö väärin. Minulla ei suinkaan ole mitään homoseksuaaleja vastaan, en pidä homoutta sairautena tms. Poikarakkaus ei vaan oikein iske minuun. (Minun) onneksi Sudenlapset ei ole mikään erotiikkakirja, oikeastaan tämä on jopa siveämpi kuin edeltäjänsä. Mutta jo viittaus poikarakkauteen sai minut hiukan irvistelemään. (Jostakin syystä tyttörakkaus ei saa minussa vastaavaa reaktiota?)
Toinen oli sisarusrakkaus. Siis eroottinen sisarusrakkaus. Tätä minun oli paljon vaikeampi käsittää ylipäätään. Miksi? Miksi Waris päätyi sellaiseen ratkaisuun? Waris kirjoittaa kolmatta osaa, joten ehkä sieltä sitten aikanaan löytyy jokin selitys. Sudenlapset ei anna mitään vastausta siihen. En keksinyt ainuttakaan syytä, miksi on pitänyt päätyä sukurutsaan.

Kokonaisuudessaan minusta tuntui, että Sudenlapset on suunnattu enemmän nuoremmille lukijoille. Päähenkilöt (Roke, Karran, Niir, Nuno ja Sudenmarja) ovat nuorempia kuin Uniin piirretty polku -osan henkilöt. Siinä missä edeltävässä osassa päästiin jo alkuvaiheessa avioliittoihin, perheen perustamisiin ym., niin tässä vasta ihan viimeisillä sivuilla päästään samoihin asioihin. Ehkä sekin luo sellaista tuntua, että tämä on nuoremmille suunnattu.

Henkilöhahmotasoltaan tämä oli osin edeltäjäänsä vahvempi. Roke ja Niir etenkin olivat hienoja hahmoja, uskottaviakin. Etenkin Niir, joka kapinoi naisrooliaan vastaan, oli mielestäni hyvin onnistunut hahmo. Sudenmarjan osuus tarinassa pääsi yllättämään ja pidin tavasta, jolla hänen äänensä tuotiin kirjassa esille. Kesti vähän aikaa tajuta, että kuka hän onkaan!
Hahmoista ainoastaan Nuno jäi hiukan "täytehahmon" osaan. Nuno pysyi etäisenä ja huomaamattomana noustakseen esiin vain parissa kohdassa ratkaisevasti.

Huolimatta kritiikistäni Sudenlapset oli ihana lukukokemus jälleen. Odotan jo kolmatta osaa, jonka nimi on Talviveriset. Se kertoo Troin tarinan tarkemmin. Aaahh!!

-Morre- show less

Uniin piirretty polku on veret liikkeelle saava lukukokemus, jonka jälkeen tekee mieli pukeutua pellavaan, avata hiukset ja lähteä metsään identiteettiään etsimään.

Vanhasta suomalaisesta kansanperinteestä ja -uskomuksista ammentava tarina polveilee pitkin kiehtovasti nimettyjä kyliä ja metsäseutuja, yhdistäen ja erottaen löytölapsia, viikinkejä, noitia ja sudenmorsiamia. Helena Waris on onnistunut erityisen hyvin kuvatessaan vuodenaikojen mukana elävää luontoa, sen show more tunnelmaa ja armottomuutta. Juonellisesti kirjan parasta antia ovat kyläyhteisöjen tapoihin ja varsinkin naimisiinmenoon sekä lastensaantiin liittyvät käänteet. Tarina virtaa ihailtavan vakaasti ja sen täyttymys tuntuu ansaitulta, odoteltulta.

Henkilökohtaisesti teoksen fantasiaelementit tuntuivat välillä liiankin mielikuvituksellisilta - minusta tarina olisi toiminut vaikka uskomukset olisivat todellakin osoittautuneet vain uskomuksiksi. Toisaalta henkilöhahmoja ohjailevat suuremmat voimat antavat tarinalle sen painon. Lisäksi hahmojen toisinaan kangerteleva puhekieli tuotti joskus uskottavuusongelmia, mutta kirjan edetessä ne joko katosivat tai unohtuivat.

Suositellaan kaikille luonnonlapsille, myyttien ystäville ja suomalaisuuteensa uutta (tai pikemminkin vanhaa) potkua kaipaaville. show less

Itkisitkö onnesta, jos... lukisit oikein, oikein hyvän kirjan? Kyllä oli miltei itku päästä silkasta ilosta ja lukemisen riemusta. Erinomaisen hienoa, suomalaista fantasiaa! Olen hyvin, hyvin vaikuttunut ja jollakin tapaa ylpeäkin. Kyllä mekin osaamme.

Uniin piirretty polku sijoittuu hämärään, muinaiseen maailmaan. Se voisi olla Suomi, vaikka sitä ei niin nimetäkään. Ainoastaan Ukko-jumala on merkitsevin nimikytkös suomalaisuuteen, muu on vain omaa tulkintaani. Taustalla show more jylläävät maagiset voimat, noituus, luonnon kunnioitus ja sen pyhyys. Riimuja, loitsuja, haltijaeläimiä. Lumousta ja unia. Ja aivan kuin minua ajatellen, myös pitkätukkaisia soturimiehiä!

Tarina kulkee Ailen, Neithan ja Troin näkökulmista. Heidän tiensä punoutuvat yhteen kunkin etsiessä omaa menneisyyttään. Minulle oli jostain syntynyt käsitys, että kyse on ihan lapsista, mutta näin ei ollutkaan. Nuoria aikuisia ovat kaikki. Helena Waris raottaa kunkin henkilön (ja vähän muidenkin) tarinaa hienosti. Jokaiselle syntyy oma sielu, oma henkilöllisyys. Mikään psykologinen henkilökuvausromaani tämä ei ole, mutta se ei ole tämän tarkoituskaan. Hahmot ovat riittävän syviä, jotta lukijana niihin ehtii kiintyä. Ja kun yksi rakkaaksi käynyt hahmo kuolee, niin kyllä siinä kyynel vierähti poskelle...

Tarina etenee todella hyvin eikä kirjassa ollut ainuttakaan sellaista kohtaa, joka olisi saanut haukottelemaan. Itse asiassa tätä olisi ehkä voinut vielä venyttää lisääkin, sillä esimerkiksi Mustarinta paikkana jäi vielä hämärän peittoon. Paikoissa on Wariksen toinen vahvuus. Vaikka kuvailu joskus jääkin vähäiseksi, niin paikat selvästi erottuvat toisistaan; Mustarinta, Vornanmutka, Joenyhtymä... Myös nimistö on aivan ihastuttava!

Upeaa fantasiaa tämä on myös siksi, että Uniin piirretty polku sopii monen ikäisen, tytön, pojan, miehen ja naisen luettavaksi. Tässä on romantiikkaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tunnelmointia, kuusen tuoksua, suden tassuja ja pakkasöitä.
Ja mikä parasta... Tätä on luvassa vielä lisää! Sudenlapset ilmestyy tämän kuun aikana.

-Morre- show less

Viihdyttävä ja nopea luettava, mutta myös varsin unohdettava teos. Parasta antia ovat matkalla Nuorgamista Helsinkiin tavattavat ihmiset, jotka ovat kummallisuuksissaan hyvin tunnistettavissa. Waris ei sorru näiden ihmisten kuvailussa karikatyyreihin ja vain harvoin ylilyönteihin, vaikka niille "tavallisimmille" tyypeille olisi toivonut enemmän tilaa. Nyt päärooleihin nousivat vauhdikkaimmat tuttavuudet. Eniten kirjassa vaivasi, kuten niin usein nykyään, itselleni kovin vieras puhe show more seksistä ja siitä miten iso rooli sillä on ihmisten mielissä. Myös parisuhdekeskeisyydestä toivoisi joskus luovuttavan, kun ihmisenä voi kasvaa muillakin tavoilla ja ilman sitä parisuhdettakin. Olisi raikasta lukea tällainen teos, jossa ei olisi seksiä eikä parisuhdetta, mutta molemmat taitavat olla nykymaailman (yleisön?) vaatimus. show less