Under the North Star 3: Reconciliation

Trilogian lukeminen oli elämäni yksi tunnerikkaimpia tapahtumia kirjallisuuden parissa. Kuten aikanaan jo blogia perustaessani kerroin, että en muista koska olisin oikeasti itkenyt viimeksi kirjan ääressä. Koskelan poikien teloitukset sisällissodassa ja Akselin ja Elinan poikien kaatuminen Talvisodassa sai kyyneleet aidosti virtaamaan.

Myös itse hahmot aiheuttivat tunteita laidasta laitaan. En muista, koska olisin viimeksi todella ärsyyntynyt jostakin kirjallisuuden hahmosta niin paljon kuin tekopyhästä nilviäisestä Ellen Salpakarista. Se eukko sai kerrassaan sappeni kiehumaan isänmaallisine aatteineen ja sivistyneistöllisine statuksineen, jossa ratsastettiin myös uskonnolla tehokkaasti, olihan rouva Salpakari show more ruustinna.

Leppäsen Preeti taas toi hellyyttävyyden tunteen. Yksinkertainen ja viattoman naivin oloinen Preeti oli todella sympaattinen hahmo. Sen sijaan hänen tyttärensä Aune herätti ristiriitaisempia tunteita; “kylän jakorasia” tuntui olevan laiska typerys, mutta tietyllä tapaa myös olosuhteiden uhri. Oliko Aunella muita vaihtoehtoja? Olivatko nuoruuden hairahdukset ja hyväuskoisuus Aunen turmio?

Vaikka Täällä Pohjantähden alla -trilogian hahmot onnistuivat herättämään tunteita, olivat ne mielestäni myös teossarjan ainoa heikkous. Vasta kolmatta osaa lukiessani heräsin havaitsemaan hahmojen yksiulotteisuuden. Kaikki hahmot rakentuivat yhden tai kahden ominaisuuden varaan eikä niissä ollut sen kummempaa syvyyttä. Syvin hahmo oli varmasti Akseli, jonka kantavin ominaisuus oli isä-Jussilta peritty sinnikkyys. Vaimonsa Elina oli kuin koira, uskollinen ja nöyrä. Räätäli Halme hukkui aattellisuuteensa, rovasti Salpakari viattomaan idealistisuuteensa ja rouvansa taas tekopyhyyteensä. Janne Kivivuori oli monitoimimies (josta käytettiin myös huvittavaa termiä ‘pillupoliisi’), Otto Kivivuori naljailija ja Anna Kivivuori uskonnollinen tiukkis. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Etenkin Elinan kohdalla se yksiulotteisuus pisti silmään todella ikävästi. Hän oli kiltti, arvostettu, nöyrä… Ei kerrassaan mitään negatiivista. Vastakohtana rakennettiin Ellen Salpakarin hahmo, jossa taas ei ollut mitään positiivista. Ehkä tähän vaikutti myös kertojan asenteellisuus. “Valkoisissa” oli ne negatiiviset piirteet ja “punaisissa” ne hyvät. Vaikka teos fokalisoitiin punaisten kautta, niin ei sen olisi tarvinnut olla ihan näin räikeän asenteellinen. Olisikohan tämä trilogia neutraalimpi, jos se olisi kirjoitettu nyt?

Ihailen kuitenkin Linnan taidokasta tapaa kirjoittaa historiaa viihteellisesti. Ei pelkkiä vuosilukuja tai sotien nimiä, kuten oppikirjoissa, vaan elävää elämää. Mieleen jäi paljon enemmän kuin oppikirjoista lukien. Tarina eteni myös varsin jouhevasti eikä turhaa paikallaan tahkoamista ollut. Ainoastaan Akselin kuoleman nopea ohittaminen jäi kaivelemaan; luulisi sen ansainneen enemmän kuin vajaan sivun verran. Etenkin kun Linna osasi kertoa kuolemasta tunteellisesti, mutta ei siirappisesti.

Kritiikistäni huolimatta Täällä Pohjantähden alla -trilogia on yksi mahtavimpia mitä olen lukenut ja ehdottomasti suomalaisen kirjallisuuden helmiä. Rohkenen olla vielä niin ällöttävä, että väitän tämän kuuluvan jokaisen sivistyneen suomalaisen lukemistoon – ainakin kerran elämässään. Nostaisin tämän myös reilusti Tuntemattoman sotilaan ohi. Palaan varmasti tämän pariin vielä joskus myöhemminkin.

-Morre- show less

Hienon sukukronikan hieno päätösosa. Henkilökuvaus on vähän yksioikoista, mutta tykkään suuresti siitä, miten kirjoissa onnistuttiin kattamaan ja elävöittämään aikakautensa merkittävät yhteiskunnalliset murrokset dramaturgian siitä kärsimättä.

Vi får fortsatt följa den strävsamma jordbrukarfamiljen Koskela, men även såklart de andra människorna i deras närhet. Denna sista delen i trilogin sträcker sig från 1920-talet fram till mitten av 50-talet. Linna har en stor förmåga att framställa alla dessa männsikor väldigt trovärdigt och levande. Det blir som om man själv är en del av livet i byn, som om man delar deras vedermödor (och glädjeämnen). Att läsa dessa tre romaner är verkligen som att leva med detta finska folk en smula.
"Söner av ett folk" är kanske trotsd allt den minst intressanta av de tre romanerna. Jag tycker att mycket går i stiltje länge och Linna gör stora åthävor om hur (huvudpersonen) Akseli mer och mer går från sina politiska show more åsikter och blir politiskt aktiv. Det hela tar sig ordentligt mot slutet dock, och händelserna under andra världskriget är mycket intressanta att följa. Det höjer betyget till slut till en fyra. show less