Norby, the mixed-up robot

When young Jeff Wells heads to a secondhand robot store to buy a teaching robot to assist him in his education at the Space Academy, he finds Norby, an eccentric robot with a big personality and mysterious origin, and the two quickly become friends. Norby the Mixed-up Robot follows Jeff and Norby as they learn about each other and work to stop an invasion of Manhattan by the villainous Ing the Ingrate. The story is a quick, fun read that focuses more on the characters of Jeff and especially Norby (the plot is wrapped up quickly and neatly)--which is a good thing. References to Isaac Asimov's robot fiction--positronic brains, the Laws of Robotics--are both amusing in-jokes and add some depth to the story. Though the story doesn't have a show more great deal of depth, it's still an enjoyable little book. show less

Am I the only person who thought this was truly excruciatingly bad?

I checked it out from the library to read with my eight year old daughter, and we only made it through the first four chapters or so. By that point it was clear that we had many, many, many better things on which to spend our shared reading time. And I am an Asimov fan. The writing was a very strange combination of infantile sentence construction loaded with over-her-head vocabulary.

Not as bad as I thought it might be. Interesting, albeit brief, discussion about why the baddy, Ing, wants to take over the world---he thinks he can do a better, tidier job of running things. Also, Asimov's three laws of robotics are mentioned. Written by Isaac Asimov and his second wife, Janet. Feels like it's meant to be a boy's book.

A cute story, one that younger audiences will love. A good one to read aloud! Pay attention to the clever quips, those are enjoyable by many ages. :)

Minulla on ollut onni viime aikoina saada lukea joko loistavia tai vähintään sujuvia nuortenkirjoja, lähinnä iltasatumateriaalina. Nyt sitten pakasta vedettiin se väistämätön heikompi esitys. Janet Asimovin kirja Norby, seonnut robotti limbosi riman alta varsin uutterasti. Hänen miehensä Isaac Asimov, jossain määrin kuuluisampi kirjailija heistä kahdesta, on tiemmä sanonut vain hieman viilanneensa Norby-kirjojen käsikirjoituksia ja että hänen nimensä on kannessa lähinnä markkinointisyistä. En kyllä usko, että kirja olisi ollut juurikaan parempi, vaikka Isaacilla olisi ollut isompi rooli.

Kirjan päähenkilöitä ovat Jeff Wells, Avaruusakatemian 14-vuotias kadetti, ja tämän hankkima eksentrinen robotti Norby. show more Jeff kyllä näyttää 18-vuotiaalta, tiedä sitten mistä syystä – tarinan kannalta sillä ei kuitenkaan ollut tärkeää merkitystä. Kummankin luonne on varsin ohut, muttei kuitenkaan niin ohut kuin sivuhenkilöillä, joihin lukeutuvat Jeffin isoveli Fargo, Akatemian johtaja Amiraali Yobo, täysin hengetön naispoliisi Albany Jones ja pahvista rakennettu pahis Ing Itsekäs. Kaarti on niin heikko, että loppua kohden jo ärsytti.

Juonikin on melkoista huttua. Aurinkokunnan etsityin terroristi Ing tulee ja valloittaa Manhattanin ja kyykyttää aurinkokunnan kollektiivisen sotilaallisen mahdin. Jotenkin lopputuloksena pitäisi olla Ingin julistaminen keisariksi. Se ainokainen tyyppi, jolla on langat käsissään, nimittäin Amiraali Yobo, istuu käsiensä päällä ja jättää kriisin ratkaisun törmäilevän pennun ja tämän kajahtaneen metalliystävän harteille. Jostain syystä Ing vielä haluaa Jeffin veljen Fargon nalkkiin. Kai Fargo sitten on jonkinlainen James Bond, joka yksinään pystyy sotkemaan pahimmankin megalomaanikon suunnitelmat. Mitä hä?

Armollisesti kirja oli vain 120 sivua pitkä, mutta kyllä senkin ääneen lukemiseen turhaantui turhan paljon aikaa. Sanoisin muuten, että kirjan paras kohta oli se kun se loppui, mutta valitettavasti tämä olisi vale. Viime sivuilla oli meinään sellainen läjä sukupuoliasenteellista superlannoitetta, ettei paremmasta väliä. Kun Ing on kukistettu, Yobo kehuu miehiään. Albany Jones huomauttaa, että puolet Manhattanin taisteluun osallistuneista poliiseista oli kylläkin naisia. Yobo paikkaa lausuntoaan sanomalla, että kyse oli vanhanaikaisesta sanonnasta ja myös hänen sotilaistaan on puolet naisia. Mietin hetken, että onko tämä jokin hyvin kömpelö ja alkeellinen yritys tuoda tasa-arvoa esiin.

Heti perään Yobo kommentoi Albanyn univormun repeytyneen juuri strategisista paikoista ja kehuu tämän muotoja, johon Fargo kuittaa, että kankaanliuottajallakin saa kaikenlaista aikaan, mutta sellaiset ihailut kuuluvat väin hänelle. Näin kolmenkymmenen vuoden päästä tulevaisuudesta voin vain kiekaista, että mitä helvettiä. Tuota esineellistävämpää kuvailua olisi tuskin voinut lastenkirjassa käyttää, ja rajummat kuvailut olisivat nostaneet jo ikärajaa. Tässä kohtaa teki mieli nakata kirja nurkkaan, mutta jäljellä oli vain kolme sivua. Mieleen kyllä etsimättä nousi ne tarinat scifin suurmiehestä Isaac Asmovista, joka katsoi oikeudekseen nipistellä naisia, olivat he sitten faneja tai kirjoittajatovereita.

Kerronta oli köyhää, hahmot stereotyyppisiä, juoni pökkelö ja asenteet vinoutuneita. Kirja kyllä jää, kaikesta huolimatta, hyllyyn, koska kerään kirjoja, mutta sen lukemista en kyllä suosittele kenellekään. Parempaakin on tarjolla. Vaatikaa parempaa. Lukekaa parempaa. show less